Helsinkiläistä Marjo Hyväristä ovat aina kiehtoneet historia ja ajan kerrostumat. Heinäkuun residenssinsä aikana hän tuo Sepän talolle Ompeluneuvoston ryhmänäyttelyn, jossa hänen kanssaan Suomen kuvataiteen päivää 10.7. juhlistavat seitsemän muuta taiteilijaa. Näyttely on esillä koko viikonlopun ja siihen liittyy taidetyöpajat lapsille lauantaina ja sunnuntaina.

Äidit, joita jollakin tavalla yhdisti taiteellinen suuntautuminen ja saman ikäiset pienet lapset, tutustuivat toisiinsa lastensa päiväkodissa. He päättivät kokoontua yhteen joulukuisena iltana 2009. Illan aikana kehitettiin ideaa ompeluseurasta, jonka puitteissa voisi tehdä monenlaista.

Neuvostoja eli yhteisiä kokoontumisia alettiin järjestämään vuorotellen jonkun ryhmän jäsenen kotona. Tapana on, että jokainen tuo yhteiseen pöytään jotain syötävää ja ottaa keskeneräisen käsityön mukaansa. Ajan saatossa ompeluseura nimi muuttui Ompeluneuvostoksi, koska jokaisella vahvalla ja persoonallisella naisella tässä ryhmässä on aina antaa mitä parhaimmat neuvot käsitöihin, lastenkasvatukseen, ihmissuhteisiin, remontointiin ja elämän isoihin kysymyksiin. Nyt jo 11 vuotta jatkunut ystävyys ja kokemus sydämen yhteydestä on pitänyt neuvoston hengissä kaikenlaisissa elämänmuutoksissa.

Joskus Ompeluneuvoston pöydässä on istunut naisia vain hetken ja sitten he ovat kadonneet, toiset ovat pysyneet ydinryhmässä alusta asti. Ihmiskohtaamisten kertymät ovat jääneet Ompeluneuvoston henkeen. Ompeluneuvostoon löytäneet naiset ovat osa isompaa kohtaamisten rihmastoa. Saatat istahtaa samaan pöytään ihmisen kanssa, josta tulee elinikäinen ystävä. Ompeluneuvoston energiassa on voimaa, joka vetää puoleensa saman henkisiä naisia ihmissuhteiden juuristosta.

Halusimme työstää tätä näyttelyä yhteisen teeman alla rajaamatta työskentelyä kirjaimellisesti. Sydän symbolina tai elementtinä taideteoksissa oli koskettanut monen Ompeluneuvostolaisen teoksia jo aikaisemmin, ja pidimme sitä hauskana sattumana. Ompeluneuvostossa yhteinen intentio eli yhteiseen tahtoon, pyrkimykseen ja motivaatioon kohdistuva toiminta vahvistuu usein sydäntasolla, niinpä näyttelyn nimeksi muotoutui ’Sydänjuuret’. Useat ompeluneuvostolaisista ovat toimineet taidekentällä itsenäisesti. Sepän taloon on koottu ryhmän ensimmäinen yhteinen näyttely.

Hyvärinen kertoo: ”Vierailut Vanhassa Raumassa on tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen. Minua on aina kiehtonut historia ja ajan kerrostumat. Rauman vanhoissa taloissa ja kaduilla huokuu ja havisee. Katukivet rummuttavat vielä hevosen kavioiden kopsetta, talojen kulmalaudat kiljahtelevat lasten ääniä, ikkunoissa vilahtelee menneitä kasvoja, elämän jatkumo, sukupolvet. Ihmiselämän pituus ja lyhyys on hiuksenhieno. Aika on suhteellista. Elämä on kuin pitsikudelma, jokaisella oma kudos.

Ihmisvirran juuristo, sydämien ja kohtaamisten rihmasto hioutuvat kerroksellisesti toistensa lomaan. Jotkut ihmissuhteista pysyvät, jotkut luovat uutta, jotkut pelastavat, parantavat ja jotkut vain katoavat niin yhtäkkisesti kuin ovat tulleetkin. Jokaisten kasvojen takana on jonkun ”minä”, joka on hänen elämänsä ohjauskeskus.

Sen kaiken, mitä Vanhan Rauman tunnelmassa aistin, olen tuonut mukaan kuviini. Olen pitänyt työskentelytekniikkani yksinkertaisena, joten olen käyttänyt orgaanisia ja maatuvia materiaaleja. Päämateriaalina teoksissa ovat kahvi, punaviini ja hiili.”