Yhteyksiä, 2007

RaumArs 1997 – 2007 -juhlanäyttely 6.10.2007. – 6.1.2008
RaumArs – kaupungissa tapahtuu 6.–7.10.2007

Lönnströmin taidemuseossa Raumalla avattiin 6. lokakuuta museon historian kansainvälisin näyttely: Yhteyksiä – Common Ground esitteli 25 taiteilijaa, jotka edustivat 17 eri kansallisuutta!

Näyttelyn kaikki taiteilijat olivat tuttuja raumalaisille. Raumalla on vuodesta 1997 lähtien toiminut kansainvälinen, yhteisötaiteeseen erikoistunut residenssiohjelma RaumArs, jonka vieraaksi kutsutut taiteilijat toteuttavat taideprojekteja Satakunnan alueella. Yhteyksiä – Common Ground –näyttely Lönnströmin taidemuseossa kokosi yhteen taiteilijoita RaumArsin 10-vuotisen toiminnan ajalta. Samaan aikaan Pihatalon Studiossa esitettiin Turun taideakatemian yhteisötaiteen opiskelijoiden näyttely.

Avajaisten yhteydessä 6. – 7.10.2007 järjestettiin RauMARS – kaupungissa tapahtuu festivaaliviikonloppu, jonka aikana kaupunkilaiset nauttiavat hauskoista, maksuttomista ja monikulttuurisista taidetapahtumista eri puolilla kaupunkia. Sokerina pohjalla oli Afrikan tähden MM -kisat Rauman kaupunginteatterilla!

Raumars-projektit ovat vieneet taidetta ja taiteilijoita paikkoihin, joissa niitä ei tavallisesti esiinny. Toiminta on antanut paikallisille ihmisille virikkeitä ja samalla rikastuttanut kansainvälisten taiteilijavieraiden maailmankuvaa monin tavoin. Ensimmäinen taiteilijavieras oli kiinalais-kanadalainen Chan Ky-Yut, joka ohjasi Luovan Energian työpajoja Lönnströmin taidemuseossa vuonna 1997. Sen jälkeen kaupungissa vieraillut noin 40 ulkomaalaista taiteilijaa, jotka ovat toteuttaneet taideprojektejaan satojen kaupunkilaisten kanssa.

Yhteyksiä – Common Ground -näyttely esitti vuosien varrella Raumalla työskennelleiden taiteilijoiden uusia töitä ja pyrki niiden kautta tuomaan esiin yhteisötaiteen luonnetta. Näyttelyn teokset olivat luonteeltaan sellaisia, että yleisö pystyi osallistumaa taideteoksen tekemiseen, muokkaamiseen tai jatkamiseen ja teokset saivat ihmiset myös liikkeelle.

Näyttelyssä olivat mukana: Rachel Bacon (USA/Hollanti) – Kostana Banovic (Jugoslavia/Hollanti) – Ky-Yut Chan (Kiina/Kanada) – Pauline Curnier Jardin (Ranska) – Inga Darguzyte (Liettua) – Kathy Desmond (USA) –  Liza Grobler & Jeanne Hoffman (Etelä-Afrikka) – Christine Hooper (Iso-Britannia/Ranska) – Shoji Kato (Japani/USA/Suomi) – Jay Koh (Singapore) & Chu Chu Yuan (Malesia) –  Kit Malo (Kanada) – Agenor Martí (Kuuba/Ecuador) – Hedwig Rogge (Saksa) – Catriona Shaw (Iso-Britannia/Saksa) – Hanni Stolker (Hollanti) – Petra Valentova (Tshekki/USA). Pihatalon Studiossa esittäytyivät Turun taidekakatemian yhteisötaiteen erikoistumisopintojen taiteilijat Suvi AarnioPia BartschEva GorbovskiAnnukka MajamäkiMarjukka NissiMaria Nordbäck ja Kirsti Uuttu.

Näyttelyn yhteydessä julkaistiin Yhteyksiä. Asiaa yhteisötaiteesta –kirja, jonka artikkelit valottavat yhteisötaidetta taidemuotona sekä taiteen ja muun yhteiskunnan välisiä suhteita. Kirjoittajat ovat Helena Sederholm, Lea Kantonen, Riikka Haapalainen, Tomi Hoikkala & Mikko Salasuo, Ange Taggart, Minna Heikinaho, Taina Erävaara, Patrice Bonnaffé, Christine Hooper, Chris Maguire ja Kati Kivimäki. Kirja suunnattiin yhteisötaiteen opetukseen ja muille aiheesta kiinnostuneille.

Näyttelyä tukivat: Taiteen keskustoimikunta, Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiö, Rauman kaupunki, Satakunnan taidetoimikunta, Osuuskauppa Keula, Martinex Oy, Rauma Stevedoring, Länsi-Suomen Osuuspankki, Oras Oy, Posiva Oy, Rolls-Royce Oy Ab, Sampo Pankki Oyj, Satakunnan Liikenne Oy, Best Western Hotel Raumanlinna.

Kiitokset: Rauman taidemuseo; Rauman Kaupunginteatteri; Kauppakeskus Potkur/ Iiro Nurmi; Satakunnan Ammattikorkeakoulu, Liiketalous Rauma; Turun yliopisto/ Porin korkeakouluyksikön museologian opiskelijat ja Rauman opettajankoulutuslaitoksen kuvataiteen sivuaineopiskelijat; Kaarina ja Tapio Nurmi; Henna ja Paavo Paunu; Maija Tuhkanen.