RaumArs ry on kansainvälisen ResArtis taiteilijaresidenssiorganisaation jäsen sekä yhteistyössä Suomen residenssiverkosto Fairen kanssa.
Pitkäaikainen yhteistyökumppani on Rauman taidemuseo, joka tukee yhdistyksen toimintaa henkilökunnan asiantuntija-avulla ja työpanoksella. Myös muiden raumalaisten museoiden kanssa yhteistyö sujuu erinomaisesti.
RaumArs ry tekee yhteistyötä paikallisten koulujen, taidelaitosten, kuvataidekoulun, musiikkiopiston, tanssikoulun, kansalaisopiston, Rauma Festivon ja Sinisen Meren Elokuvajuhlien kanssa. Elokuussa residenssissä työskentelevät taiteilijat kuuluvatkin Elokuvajuhlien Baltic Herring -lyhyelokuvakilpailun tuomaristoon. Taiteilijajärjestöistä Raumalla toimivat mm. Rauman taiteilijaseura, Rauman taidegraafikot ja Keramos ry. RaumArsin taiteilijavieraat ovat aiemmin toteuttaneet on taideprojekteja myös esimerkiksi merimiesten, Marttojen, nyplääjien, suunnistajien, Silakkamarkkinoiden ja Inspira ry:n. kanssa.
Yritysyhteistyötä residenssitaiteilijoiden projekteissa on tehty mm. Eurajoen Romun, Rauman Betonin, Rauman Energian, Rauman Sataman ja Rauman Veden kanssa.
Yhteistyötä vuosien varrelta
Yhteistyö Maaseudun Sivistysliiton kanssa alkoi vuonna 2014 Päivi Raivion Paikan tuntu projektista Sepän talon puutarhassa ja on jatkunut mm. erilaisin ympäristöön ja vesistöihin liittyvien sekä vuoden ITE-taiteilijoiden taideprojektien parissa.
Kumppanuus Rauman Seudun Katulähetyksen kanssa alkoi Sepän talon aidan tekemisellä 2010-luvun alussa. Yhteistyö on jatkunut Tasha Doremuksen (2013–2014), Suzanne Morlockin, Glenn Messersmithin ja Tarmo Thorstömin (2015) sekä Lena Gätjensin (2016) taideprojektien ja Sepän talon julkisivun maalauksen 2017 kautta tähän päivään saakka. RSKL mm. huolehtii osittain Taidetalo RaumArsin siivouksesta.
Yhteistyö Rauman Seudun Työnhakijoiden kanssa alkoi vuonna 2016 Kelly Briggsin ja Nicole Hudsonin taideprojektista vuonna 2016.
Yhteistyö Turussa pääpaikkaa pitävän Läntinen tanssin aluekeskus kanssa alkoi vuonna 2018, minkä jälkeen anonyymin haun kautta valittu tanssitaiteilija on kerran vuodessa saanut paikan RaumArs residenssistä ja aluekeskuspalkan.


