Leena Vainio, Kaiho ja unhola, 2020

Näyttely, Sepän talo, Alfredinkatu 3, 1.9.–12.9.2020. Avoinna ti-to 12-18, pe-la 12-15.

Residenssi elo–syyskuu.
Leena Vainio (FI)

”Mutta kun menneistä ajoista ei enää ole jäljellä mitään ihmisen kuoltua, esineitten tuhouduttua, elävät pitkään yksin haju ja maku, muita hauraammat mutta elinvoimaisemmat, aineettomammat, sitkeimmät, uskollisimmat, ja ne elävät kuin sielut, muistavat, odottavat, toivovat kaiken muun raunioilla, kannattavat murtumatta, melkein olemattomana hiukkasena muiston valtavaa rakennelmaa” (Marcel Proust, Kadonnutta aikaa etsimässä, Combray, 1919.)

Tämä näyttely kertoo varhaisista lapsuuden muistoista. Teosten lähtökohtina ovat olleet muistikuvat ja niihin liittyvät vanhat esineet, valokuvat ja maisemat. Teoksissa ovat mukana esimerkiksi aikoinaan Raumalla asuneet isovanhempani Vilma ja Aku.

Maalaan vesiliukoisilla öljyväreillä aiheista riippuen joko abstrakteja tai esittäviä teoksia. Installaatioissa käytän usein keveitä, ihoa vasten olevia materiaaleja, esimerkiksi liinavaatteita. Toisinaan teoksissa on mukana kirjontaa ja isoäitini ompelemia liinavaatteita tai asusteita. Vilma oli ompelija.

Olen pirkanmaalainen kuvataiteilija AMK. Teen parhaillaan kuvataiteen YAMK -tutkintoa Kankaanpään Taidekoulussa, SAMK. Tutkin taiteellisessa työskentelyssäni ja kirjallisessa opinnäytteessäni varhaisia, unenomaisia lapsuusmuistoja. Olen syntynyt ja viettänyt lapsuus- ja kouluvuoteni Raumalla. Teen täällä myös kirjallista opinnäytetyötäni ja taiteellista tutkimustani RaumArs-residenssitaiteilijana.

Mielentilat, alitajunta, unet ja haavoittuvuus ovat keskeisiä teemoja työskentelyssäni.

Varhaisimmissa muistoissa ovat läsnä kaikki nuo elementit. Miksi jotkut muistikuvat ovat kirkkaita ja tarkkoja? Miksi niin paljon on täysin unohtunut? Mikä muistoissa on toisten kertomaa, kuvista pääteltyä, uneksittua? Mistään ei voi olla ihan varma. Se on herkullinen lähtökohta taiteelliselle työlle.

– Leena Vainio